Great British Pub Food

Nopean googlaamisen tuloksena pisin välilaskuton lento kaupallisessa matkustajaliikenteessä on ollut noin 23 tuntia. Se on kieltämättä pitkä aika, mutta ei silti vedä vertoja sille, että matkamme aikana Etelä-Amerikkaan oleskelimme lentokoneissa ja -asemilla yhteensä noin 40 tuntia. Pienenä kevennyksenä on kuitenkin syytä mainita, että matkan kokonaiskestoon lukeutui myös pikavisiitti Lontoossa. Käytimme pitkän vaihtoajan hyödyksi ja lähdimme Heathrow'n lentoasemalta junalla Paddington Stationille. Asema oli vielä suhteellisen kaukana ydinkeskustasta, mutta paikka sai tällä kertaa kelvata. Tavoitteena oli aterioida maittavat Fish&Chipsit ja jatkaa matkaa täydellä vatsalla. Paddington Stationilta kävelimme Queenswaylle, joka oli ilmeisesti lähin mahdollinen ostos-/ravintolakatu.


Haksahdimme Queenswayllä luonnollisesti pubiin, missä tapahtui matkan ensimmäinen rekisteröity koijaus, kun ruoka täyteläisestä ulkonäöstä ja korkeasta hinnasta huolimatta olikin maulla pilattu.

Lontoon lyhyestä vierailusta arviolta puolet kului takin hankintaan, sillä allekirjoittaneella ei rinkkaa pakatessaan ollut mielessä kuin Rion helteiset rannat. Lisäksi jo parin minuutin dalsiminen Paddingtonin aseman liepeillä heterogeenisessä asuinyhteisössä irkkuvihreässä hupparissa johti konfrontaatioon isänmaallisen juopon kanssa. Takin hankkimisesta muodostui nopeasti pakon sanelema suoritus, josta oli selviydyttävä kustannustehokkaasti ja tyylikkäästi. Lopputulos oli varsin kelvollinen, H&M:n kevätmallistoon kuuluva tummansininen pusakka, jonka voi pukea päälle vielä matkan jälkeenkin.


Brasilialaisen TAM:n operoima Lontoo-São Paolo -lento ei ehtinyt nousta vielä ilmaan kun tekeminen koneessa oli jo loppunut. Koneen viihdekeskus oli epäkunnossa ja ainoat viihdykkeet, mitä lentoyhtiö 16 tunnin lennolle tarjosi, olivat "tukisukat". Knoppitietona ennen lentoon lähtöä oli hyvä palauttaa mieliin TAM:n vuonna 2007 tapahtunut traaginen onnettomuus, missä kone laskeutui suoraan polttoainehangaariin vaatien 199 kuolonuhria. Tällä lennolla hymy oli kuitenkin herkässä, sillä tämä lento olisi vasta alkusoittoa sille, minkälaisia elämyksiä tulisimme liikennevälineissä matkan aikana kokemaan.

Samba de Janeiro ja aivoödeema

Eräänä joulukuisena iltana vuonna 2009 kolme herraa kokoontui Helsingin Kalliossa pohtimaan hoito-ohjeita akuutin matkakuumeen nujertamiseksi. Illan aikana idea-aihioita kehitettiin useita, mutta lopulta pohdinta kanavoitui kuitenkin Etelä-Amerikkaan. Miksi Etelä-Amerikka? Varmaankin siksi, että siellä on kesä ja halpaa. Lisäksi lennot Rio de Janeiroon maksoivat 544 euroa, mikä tuntui sinä iltana kohtuulliselta ja alunperin hyvä vitsi muuttui todeksi. Matkakumppanini ovat samat kaksi herraa, jotka osallistuivat kanssani vuonna 2008 NYC:n höystöihin. Matkan kesto on noin kolme viikkoa ja lähtöpäivä keskiviikko 3. maaliskuuta 2010. Paluu aikataulun pitäessä torstaina 25. maaliskuuta. Reitti kulkee Rio de Jaineron kautta Campo Grandeen ja sieltä Corumban kautta Boliviaan. Boliviassa suunnitelmat harmaantuvat, mutta Santa Cruz de la Sierra lienee kuitenkin päämääränä. Tämän jälkeen matka jatkuu Uyuniin ja Chileen, San Pedro de Atacamaan. Chilestä olisi tarkoitus matkata Saltaan Argentiinaan ja Foz do Iguacun kautta takaisin Rio de Janeiroon. Trävellerin täysiverisyyden hankkiminen on jo käynnistynyt ja menneiltä seikkailuilta rokotushistoriani on keltakuume-piikkiä vailla kunnossa. Matkailijan rinkkaan on lisäksi kipattu apteekin hyllyltä vakuuttava "delhibelly"-lääkitys. Kuuluisina viimeisinä sanoina mainittakoon, että malarianestolääkitystä ei tällä matkalla nähty tarpeelliseksi.


Lentolippujen ostotapahtuma brasilialaisen halpalentoyhtiön verkkopalvelun kautta aiheutti osallisissa suurta riemua, vaikka prosessin onnistumisesta ei ollut mitään takeita.


Alkoholilla oli osuutta asiaan. Visa ja olut sopivat hyvin yhteen.

Matkatunnelmaa kohottaakseni kävin lukemassa Ulkoministeriön matkustustiedotteen Bolivian osalta. Tiedotteessa sanottiin seuraavaa: "Suurimmissa kaupungeissa kuten La Pazissa ja Santa Cruzissa esiintyy tavanomaista katurikollisuutta ja matkailijoita yritetään ryöstää. Matkustajia saatetaan yrittää ryöstää myös siten, että rikolliset esiintyvät valepoliisina ja vaativat matkustajaa lähtemään valepoliisiasemalle. Jos on syytä epäillä poliisin toimia, on pyydettävä paikalle toinen poliisi tai pyrkiä pääsemään pois paikalta. Luottokortin päivittäistä nostorajaa kannattaa alentaa maan kustannustasoa vastaavaksi ennen matkaa. Parikin tuhatta euroa on Boliviassa "vuoden palkka" ja voi kannustaa rikollisiin toimiin." (UM 17.12.2009) Hmm... no paras kai jättää luottokortti kotiin ja paeta poliisia... tai ehkei sittenkään. Kun nyt ollaan päästy riskianalyysin makuun on syytä luetella muutama riskitekijä reitin varrelta. Malarian, denguekuumeen, keltakuumeen, maanjäristysten ja mutavyöryjen lisäksi Ilu otti puheeksi vuoristotaudin vakavamman version, aivoödeeman, jossa aivoihin kertyy nestettä ja aivot alkavat turpoamaan. Taustatutkimuksen perusteella vuoristotautia voi kuitenkin ehkäistä kokalehtiä rouskuttamalla, joten toivoa ei ole kokonaan menetetty, vaikka reittimme kulkeekin paikoitellen yli 4000 metrissä.