Thaimaa

Bangkok

Thaimaahan lähdettiin lauantaina 7. päivänä maaliskuuta Vang Viengistä. Matka Bangkokiin sisälsi muutaman bussimatkan: Vang Viengistä Vientianeen, Vientianesta Nong Khaihin ja Nong Khaista Bangkokiin. Thaimaassa tapahtuneisiin pitkiin bussimatkoihin kyllästyi nopeasti seuraavista syistä: bussimatkan aikana katseltiin ja kuunneltiin rätisevistä telkkareista thaimaan viihdeteollisuuden häiriintyneimpiä tuotoksia, keskellä yötä tapahtuneita pysähtelyjä oli tiuhaan, kaupunkien ruuhkissa seisoskeltiin ahkerasti ja ihmisiä haettiin kyytiin eri puolilta kaupunkia. Kalleimmissa busseissa olisi voinut saada järjellisempää ja nopeampaa kyytiä.


Bangkokin ilma oli täsmälleen niin ahdistava kuin on kuullut kerrottavan. Kuumuutta ja saasteita ei päiväsaikaan pääse pakoon mihinkään. Legendaarisella Khao San Roadilla tuktuk-kuskit, prostituoidut, kädestä ennustajat ja lukemattomat kaupustelijat yrittävät rajoittaa matkailijan itsenäistä päätäntävaltaa tarjoamalla väkisin palveluitaan. Illalla kadulla vallitsee niin kaoottinen sekamelska, että selvinpäin liikkuvaa käy sääliksi. Känniset länkkärit edustavat mallikkaasti törmäilemällä pikaruokakärryihin, tanssimalla holtitonta letkajenkkaa ja rähinöimällä. Kaikesta vastuuttomasta ja moraalittomasta toiminnasta huolimatta katu on kuitenkin ehdottomasti näkemisen arvoinen.


Tuktuk-källi osui ja upposi, sillä löysimme itsemme Bangkokin Ison Buddhan -patsaalta, vaikka tarkoituksemme oli mennä ostoksille. Sunnuntaina patsaan luona oli runsaanlaisesti jengiä, joten tilanne oli otollinen varpusparven vapauttamiselle. Tilanteesta ei valitettavasti saatu kunnon kuvaa, mutta suoritus oli varsin onnistunut.


Tuktuk-kuskit kyyditsivät meitä mielellään pukuostoksille. Erään liikkeen myyjä kehuskeli myyneensä puvut Kari Tapiolle ja Suomen vahvimmalle miehelle. Onnistuipa kaveri myymään sitten vielä meillekin puuvillapaidat ja solmiot.


Buddhalaisen temppelin talonmies joutuu toisinaan uhmaamaan painovoimaa huolehtiessaan Bangkokin hengellisestä omaisuudesta.


Kävimme katsomassa Muay thai -nyrkkeilyä Rajadamnern-stadionilla parin ruotsalaisen kundin kanssa. Ottelut eivät olleet kovin kiinnostavia, vaikka yksi ulkomaalaisten nyrkkeilijöiden matsikin nähtiin. Masa oli ehkä tylsistynein kaikista, sillä kaveri torkkui puolet tapahtumasta ja hätyytteli stadionin lehtereillä asustelleita torakoita.

Full Moon @ Koh Phangan

Matkan kenties odotetuin tapahtuma oli Full Moon Party, Koh Phanganin saarella Etelä-Thaimaan itärannikolla. Varasimme matkan saarelle Bangkokista yllätys yllätys tuktuk-kuskin avustuksella. Matkatoimiston kautta varatun bussi-/lauttamatkan oli tarkoitus viedä Surat Thanin kaupungin ja Koh Samuin -saaren kautta, mutta matka kulki Chumphoniin, josta lautalla Koh Taon sukellussaaren kautta Koh Phanganille. Ainoastaan matkan määränpäällä tosin oli merkitystä, joten mitäs pienistä. Chumphonin venesatamassa odotimme keskellä yötä muovi-istuimissa torkkuen lauttaa noin 3-4 tuntia. Kaikki eivät kuitenkaan nukkuneet, sillä aamuyön hämärinä tunteina eräs bilesaarelle matkalla ollut tyttö päätti mennä pusikkoon soittamaan sähköpianoaan ja kirkumaan itse säveltämiään lauluja. Se niistä yöunista.



Koh Phanganilla tavoitimme usean päivän juhlineen Jugin, joka oli ystävällisesti varannut meille bungalowin eräältä kauniilta rannalta saaren länsiosasta. Bungalow-kylän ravitsemuksesta, terveydenhuollosta ja matkajärjestelyistä piti huolen piiskatakatukalla tyylitelty Pot-niminen herra.


Järjestimme Thaimaan mittakaavassa tavallista siveellisemmän ping pong -shown. Kuuleman mukaan laskuveden ja suotuisten virtausten aikaan takana näkyvälle merelle ilmestyi hiekkasaareke, jolla pystyi pelaamaan vaikka jalkapalloa.


Full Moon -rantareivit vietettiin 10.-11.3. Koh Phanganin Haad Rin -biitsillä, mihin ahtautui yhteensä noin 20-30 000 täydenkuun juhlijaa. Kuvia varsinaisista juhlista ei ole, sillä kamerat eivät tykkää hiekasta, merivedestä, viinasta eivätkä vartalomaaleista.

Koh Samui


Full Moonin jälkeen siirryimme lautalla naapurisaarelle Koh Samuille. Vietimme saarella kaksi yötä ja vuokrasimme skootterit, joilla pörrätessä saari tuli astetta tutummaksi. Pikkuveljeensä Koh Phanganiin verrattuna Samui oli varsinainen turistirysä, jonka lentokentältä lähteviä lentoja ei voinut olla huomaamatta ja kuulematta. Saari oli kuitenkin myös huomattavasti kookkaampi kuin Phangan, joten hiljaisempiakin rantoja löytyy syrjäisemmiltä seuduilta.


Chawengin rannalla oli chillejä baareja/ravintoloita, joissa kokit valmistivat herkullisia ja merellisiä aterioita. Ruokapöytään tuotiin myös viidakosta riistetty apina, joka oli kuitenkin liian elävä syötäväksi.


Kun rannalla rötväys riitti vuokrasimme muutamat 1400-kuutioiset vesilelut ja kävimme ulapalla hurjastelemassa.


Samuin pohjoisrannikolta löysimme hieman syrjäisemmän rannan, mistä varasimme bungalow-mökin yöksi. Illalla tapasimme pari paikallista setää, joiden kanssa pelasimme baccaratia ja pokeria. Toinen, rakennusalalla ansioitunut herra, oli tilannut seuraan pari thaityttöä, jotka hän myöhemmin illalla asetti korttipeliin panokseksi.


Skoottereista oli löpö niin lopussa, että jouduimme kaatamaan tankkiin rommia. Automaattivaihteisilla prätkillä ei valitettavasti ollut asiaa Samuin saarta diagonaalisesti halkoville hiekkapoluille, joten ajelimme vilkkaasti liikennöidyillä pääväylillä.


Paikallisen torin ruokakojut olivat kulinaristin aarreaittoja. Kolmen tuuman mittainen öntiäinen oli liian hapokasta tälle trävellerille. Huomatkaa kuvassa myös turvallinen ja hyvin päähän istuva kypärä.

Patong Beach, Phuket



Phuketin vaihtoehdoista kohteeksi valitsimme legendaarisen turistirysän, Patong Beachin, joka oli yksi vuoden 2004 tsunamin traagisimmista näyttämöistä. Ranta on erityisen tunnettu yöelämästään, mihin mekin kävimme tutustumassa. Myös suomalainen viihdemoguli Sedu Koskinen on sovittanut Onnela-konseptinsa Patong Beachin klubiskeneen Seduction-nimisellä yökerhollaan. Päiväsaikaan varakkaat ja ikääntyneet länsimaalaiset ukot kuhertelevat rantahietikolla thaityttöjen kanssa ja illalla päihtyneet sedät irstailevat tissibaareissa. Unelmaloma Thaimaan auringon alla huipentuu lopulta sukupuolitautiin.


Alueen pääraitilla ihmiskauppa käy ylikierroksilla ja kadunvarren kojuissa myydään jopa sähkötainnuttimia, joilla voi ilmeisesti rauhoittaa kimpussa häärivät ladyboyt. Baareissa huojuva torni -niminen palikkapeli oli suosittua prostituoitujen kanssa harrastettua ajanvietettä, missä ystävämme Jugi oli vaihtovuotensa aikana kehittynyt yllättävän eteväksi.

Lao PDR

Laos oli matkamme villikortti ja suurimmat odotukset oli asetettu juuri tähän mystiseen ja unohdettuun kansantasavaltaan. Turistit, reppumatkalaisia lukuunottamatta, eivät ole vielä löytäneet Laosia. Indokiinan köyhimmästä valtiosta ei löydy luksushotelleja, valkohiekkaisia rantoja, shoppailijan ostosparatiiseja eikä maata pidetä edes kovin turvallisena. Julkisen vallan ote on erittäin löyhä ja matkan ainoat poliisitkin taidettiin nähdä ainoastaan rajalla. Suurimmat tulot tämä maailman pommitetuin kehitysmaa saa todennäköisesti vieläkin oopiumin myynnistä ja kansainvälisestä kehitysavusta. Synkähköistä tilastoista ja ennakkotiedoista huolimatta Laos jätti positiivisen vaikutelman. Elämisen kiireettömyys, luonnon ruraali kauneus ja ihmisten huoleton asenne erottavat Laosin muusta maailmasta.


Vientiane oli kahdelta läpikulkumatkaltamme saadun käsityksen mukaan pienehkö ja olemukseltaan rauhallinen pääkaupunki. Korkeita rakennuksia ei näkynyt ja muutamia matkatoimistoja sekä pankkeja lukuunottamatta liikkeet muistuttivat perheiden pitämiltä sekatavarakaupoilta. Buddhalaisia temppeleitä näkyi runsaasti katukuvassa, tosin niiden toisistaan erottaminen voi olla hankalaa. Liikennettä oli kohtuullisesti ja liikennevalotkin löytyivät vilkkaimmin liikennöityjen väylien varsilta. Emme kuitenkaan tiedä olisiko liikennevaloja noudattamalla päässyt koskaan tien yli.


Laolaiset elävät varsinkin maaseudulla hyvin omavaraisesti ja kansa ei ole saanut historian aikana mitään ilmaiseksi. Tästä syystä toisten ihmisten pyyteetön auttaminen ja hyväntekeväisyys tuntuu olevan vieraita käsitteitä. Kun asiaa ajattelee, niin humalassa hukkuvan länkkärin pelastaminen joesta ilman korvausta olisi tyhmää, sillä mitä muuta länsimaalainen turisti paikalliselle merkitsee kuin rahaa. Länsimaalaisen matkalaisen rahapussilla voi Laosissa elää hyvinkin leveästi ja rommia lukuunottamatta mikään ei maksa mitään. Edes majatalon avainten hävittäminen ei tule kalliiksi, joten niitäkin voi heitellä huoleti jokeen.


Pakettiautokyyti Vientianesta Vang Viengiin kesti useita tunteja. Istuin takapenkillä parin nuoren lokaalin kanssa. Läppä luisti näppärästi käsimerkeillä ja suupielten liikuttelulla. Tieosuus Vang Viengiin oli melko suoraviivainen, liikennettä ei ollut ruuhkaksi asti ja kuskimme piti huolen, ettei tienpinnan töyssyihin ajettu ainakaan liian hiljaa.


Ensimmäinen majapaikkamme Laosin Vang Viengissa oli hulppea hotellihuone kylpyammeella, parveke-terassilla, telkulla, jääkaapilla ja ilmastoinnilla. Hotellimme hintaan ei kuitenkaan kuulunut aamupalaa, joten päivän tärkein ateria kuitattiin oluella ja pistaasipähkinöillä. Ympäri kaupunkia oli rakenteilla samantyylisiä länsimaiset mukavuuskriteerit täyttäviä hotelleja. Wikipedian mukaan Vang Vieng on jo 80-luvun puolivälistä lähtien ollut reppumatkailijoiden suosiossa ja kaupunki on osa Banana Pancake Trailia, kuin myös Thaimaan täydenkuunsaari Koh Phangan. Reppumatkailijat tuovat Vang Viengiin rahaa kiihtyvällä tahdilla, mutta toivon ettei kaupungista tule ainakaan Thaimaan Pattayan tai Patong Beachin kaltaista lihatiskiä, missä alueen autenttinen kulttuuri on pyyhitty maton alle. Huolestuttavia piirteitä oli jo havaittavissa, sillä joissakin kaupungin baareissa pyöri taukoamatta Frendit-sarjan dvd.


Laolaisen mentaliteetin mukaan emme pitäneet kiirettä ja otimme lepiä buddhalaisessa hengessä.


Vang Viengin suosituin aktiviteetti on kiistatta tubing, missä traktorin sisärenkailla kellutaan Nam Song -joella ja annetaan virran viedä mukanaan. Joen rannoille on perustettu useita baareja, joissa työskentelevät ihmiset ohjaavat rantaan ja juottavat viinaa. Vaikka joella voisi viihtyä tuntitolkulla, tarkoituksena ei ole kellua Etelä-Kiinan merelle asti, vaan joelta olisi järjellistä poistua ennen pimeän tuloa. Baarien yhteyteen joen rantaan pystytetyt keinut ja hyppytornit ovat hauskoja rakennelmia, mutta vaarallisia, sillä mm. pohjakosketukset ovat mahdollisia. Erään matkakumppanimme rikkinäinen akillesjänne on tästä todisteena.


Mikäli mieli ja keho virkoaa tarpeeksi tubingin ja muiden hummailujen jälkeen on Vang Viengissä mahdollisuus tutustua lukuisiin kalkkikiviluoliin. Osa luolista on synkkiä ja pimeitä, joten oma otsalamppu olisi aiheellinen varuste. Varoituksen sanana heikkohermoisille: luolissa saattaa törmätä kuumottavan kokoisiin öntiäisiin, kaikki "Amazing Cave" -tyylillä nimetyt luolat eivät ole nimensä veroisia ja flipflopit eivät ole hyvä jalkinevaihtoehto liukkaissa ja kosteissa luolissa.


Paahtavan kuumuuden ja kuivuuden vuoksi yksi tärkeimmistä asioista on riittävän nesteytyksen ylläpitäminen. Senpä takia meillä oli oma rommipullo mukana hikisellä pyöräreissullamme eräälle luomutilalle.


Madventuresin jalanjälkiä seuraamalla paikalle oli löytänyt myös muita suomalaisia. Vang Viengin yöt olivat yhtä juhlaa ja joen rannalle pystytetyt baarit soittivat psykedeelisen piripolkan lisäksi luojan kiitos myös muutamia chillejä thairalleja, joita jengi pilvipäissään fiilisteli. Laosin ihmemaassa voi halutessaan antautua vuosikausiksi oopiumin ja tattimehujen vietäväksi, unohtaa ajantajun, vastuun, velvollisuuden tunteen sekä länsimaisen yhteiskunnan paineet.


Tämän kuvan yhteydessä on pakko kehua laolaista ruokaa, sillä Thaimaahan verrattuna ruoka oli melkoista herkkua. Erikoisuus oli tahmea ja paakkuinen sticky rice. Masan krapulalounas huipentui salaatinlehteä rouskuttavaan toukkaan.


Suomalaiset hc-trävellerit, Riku ja Mikko, nauttivat Vietnamin kokemustensa jälkeen olemisen ihanuudesta rauhallisessa Laosissa.


Laosin kip oli valuuttana suurinpiirtein saman arvoista monopoli-rahan kanssa. Inflaation todennäköinen syykin paljastui, sillä eräästä setelistä löytyi pieni reikä, josta oli pujotettu narunpätkä. Jos omistaisin yhtä arvottoman setelin, niin haluaisin varmaan itsekin käyttää sitä edes useamman kerran vetämällä sen automaattiin syötettyäni takaisin ulos narun avulla.


Paikalliset yrittivät korjata Masan, maaseudun keskelle levinnyttä, skootteria. Työkalut ja taito eivät kuitenkaan riittäneet, joten pimeän tultua pyörä nostettiin tuktukin lavalle ja vietiin takaisin kaupunkiin.


Ajelimme Vang Viengistä pohjoiseen vievää tietä pitkin, annoimme virkistävän tuulenvireen hyväillä kehoamme ja nautimme häkellyttävistä maisemista. Tie on pitkälti päällystetty ja vähäliikenteinen, mutta monet elukat ja pienet lapset hengailevat tiellä ja pimeän tullen tie on valaisematon.

Singapore & Kuala Lumpur

Ensimmäiset ja viimeiset päivät Singaporessa

Singaporessa olimme sekä matkan alussa että lopussa pari yötä. Vierailumme aikana Singaporessa oli sadekausi alkamaisillaan ja vettä satoi joka päivä. Matkan loppuvaiheessa, palatessamme takaisin Singaporeen, tunnelma oli kuin olisi palannut omaan kotiin, sillä asiat toimivat länsimaisessa yhteiskunnassa tuttujen normien mukaisesti, eli kukaan ei ole väkisin myymässä palveluitaan eikä hyödykkeiden hinnoista ajaudu myyjän kanssa katkeraan tinkimistaisteluun. Toisaalta reissunpäällä ryvettyneen länsimaalaisen reppumatkailijan olemus tai edesottamukset eivät suurkaupungin vilskeessä kiinnosta ketään. Ainoastaan Kallangin kaupunginosan kiinalaisravintolassa olimme huomion keskipisteenä, kun useampi kiinalainen pöytäseurue tarkkaili suupielet virneessä touhujamme. Pari olutta saa ihmeitä aikaan.

Ennen matkaa Singaporesta kerrottiin, että mm. purkan sylkeminen maahan tuo ankaran sakkorangaistuksen ja huumekaupasta joutuu narun jatkoksi. Purkkatahroja ei kaduilla näkynytkään, mutta ennakkokäsitykset kaupungin kliinisyydestä ja ankarasta lainsäädännöstä olivat liioiteltuja. Kohtuuttomilla sakkorangaistuksilla ja vankilatuomioilla peloteltiin kyllä riittämiin ja sanoma kansalaisten vapaudenriistosta välitettiin lukuisten kylttien avulla. Hyvä esimerkki oli Nanyang Technological Universityn sukkulabussin kyltti, missä kiellettiin oksentaminen. Toisinsanoen pahoinvointi ei ollut sallittua. Täyden virtsarakon purkaminen kadulle toi 500 dollaria sakkoa ja roskaaminen luonnonpuistossa enimmillään peräti 10 000 dollaria sakkoa. Loputtoman sääntömäärän noudattamisen valvontaan tuskin riittää resursseja, mutta toistaiseksi pelkkä rangaistuksilla uhkaileminen riittää pitämään Singaporen siistinä.


Tunnelma 13 tunnin lennon jälkeen Changin lentoasemalla, Singaporessa, oli hämmentynyt ja epäuskoinen. Masan tekemässä matkatavaroiden inventaariossa paljastui, että digikamera oli jäänyt Suomeen. Lisäksi HY:n elämänkatsomustieteilijä Amica onnistui nöyryyttämään allekirjoittanutta KLM:n in-flight tetriksessä.


Singaporen CBD on yksi Kaakkois-Aasian korkeimmista ja tyylikkäimmistä, mikä yhdistettynä alueen kolonialistisiin jäänteisiin tekee kaupunkikuvasta silmälle miellyttävän cocktailin. Kansa on monenkirjavaa ja katukuvassa näkee intialaisia, malaijeja, kiinalaisia, arabeja ja toki myös länsimaalaisia. Singapore on hintatasoltaan seudun kalleimmasta päästä, joten Laosissa tutuksi tullut tuhlaajapoika-meininki ei käy päinsä.


Boat Quayn baarialue tarjosi janoisille teekkareille kustannustehokkaita kolmen litran kaljatorneja, joita imaili mielellään trooppisen sadekuuron piiskatessa joen pintaa.


Kun kaljakiintiömme tuli täyteen paransimme maailmaa ja vakavoiduimme pohtimaan ihmiskunnan syntejä vesipiipun äärellä.


Clarke Quay on yöelämän pyhiinvaelluskohde, jossa katetun korttelirykelmän sisällä on kymmenittäin yökerhoja ja baareja. Ensitöiksemme törmäsimme alueella viinatynnyriin pudonneeseen australialaiseen steroidigorillaan, joka olisi mielellään leiponut meitä kunnolla turpaan. Unohtamalla hetkeksi perinteisen humalahölmöilyn ja snägäriördäämisen Clarke Quay esittäytyy kuitenkin tyylikkäänä klubialueena, missä prostituoidut ja huumeet ovat viety pois näkyvistä. Kuva on Yello Jello -retrobaarista, missä paikallinen bändi herätti beatlesmaniaa uudelleen henkiin.


Ryystimme makeat Singapore Sling -drinkit Kaakkois-Aasian korkeimman hotellin 71. kerroksen baarissa. Kokemuksen sinetöi ympäröivästä asiakaskunnasta poikkeava vaatetuksemme: uimashortsit ja flipflopit.


Matkan viimeisenä iltana piti käydä kokeilemassa Clarke Quayn laidalle pystytettyä Extreme River Bungy -vitkutinta, joka sinkoaa kolmen hengen korin muutaman kymmenen metrin korkeuteen. Yläilmoissa ehtii sitten parin sadasosa sekunnin ajan haukkoa happea ja ihailla kaupungin silhuettia. Hintansa arvoinen vetkutus, mutta kyydistä taltioidun videon voi mielestäni suosiolla jättää ostamatta.



Sentosan saarelle, Singaporen edustalle, pääsee kaapelikopin kyydillä, josta avautuu mahtavat näkymät kaupungin suunnattomalle satama-alueelle ja valtavalle rakennustyömaalle.


Sentosan saari hemmotteli turisteja sekä markkinatalouden oravanpyörässä jumittavia kaupunkilaisia virkistysmahdollisuuksillaan. Reissun ensimmäiset pintarusketukset ja tuntuma lämpimään meriveteen otettiin Sentosan uimarannalla. Rannalla oli mukavasti elämää, muslimitytöt uittivat huntujaan merivedessä ja intialainen ukkeli otti kalkinvaaleasta ihostani kännykameralla kuvia. Todennäköisesti kaveri sai kuvistaan hyvät rahat lähettäessään ne paikalliselle Uutislehti 100:lle.


Matkan parina viimeisenä päivänä kävimme Singaporessa mm. MacRichien luonnonpuistossa. Valitettavasti sinä päivänä turistimelojilla ei ollut asiaa järvelle, sillä meneillään oli paikallisten nuorten kanoottiskabat. Soutusessioiden sijasta menimme flipflopit jalassa trekkailemaan siinä toivossa, että olisimme nähneet apinoita. Jouduimme tyytymään kuitenkin vain muutamaan lintuun ja sammakoiden kurnutukseen.


Kävimme tutustumassa noin 20 000 opiskelijan Nanyang Technological Universityyn. Kyseisessä opinahjossa koettiin pari viikkoa sitten traaginen tapahtuma, kun eräs lopputyötään valmistellut oppilas puukotti professorinsa kuoliaaksi ja tappoi sen jälkeen itsensä hyppäämällä yliopiston katolta. Yliopisto tarjoaa opiskelijoille sen verran hyvät palvelut, että kampusalueelta ei tarvitsisi poistua ulkomaailmaan kertaakaan opiskelujen aikana. Tämä on kuulemma valitettavan totta mm. vähävaraisten vietnamilaisten vaihto-opiskelijoiden keskuudessa, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa poistua kampusalueelta.


Leikimme hetken aikaa tunnollista vaihto-opiskelijaa ja kävimme kaiketi yliopiston suurimman luentosalin takarivissä istuskelemassa.

Matka Singaporesta Laosiin ja uneton yö KL:ssa


Ennen pitkää junamatkaa Malesian Kuala Lumpuriin tankkasimme pakkimme täyteen riisiä ja kananluita Singaporen rautatieaseman ruokalassa.
Singaporen rautatieasema oli vaatimaton rakennus kaupungin laitamilla ja aseman laiturialueelta löytyikin vain kaksi raidetta. Rautatieasemalle kyydinnyt taksikuskikin olisi vienyt meidät mieluiten linja-autoasemalle.



Singapore-KL junan viihdekeskusta pyörittävä konduktööri oli ennen matkaa poiminut hyllystään verisimmät ja väkivaltaisimmat sota-kung-fu -elokuvat, joita junassa matkustavat pikkulapset katselivat silmät pyöreinä.


Malesian radan varrella oli lunki meininki. Raideliikenne toimi periaatteella kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin, sillä lähes jokaisen aseman kohdalla juna lähti peruuttelemaan palatakseen myöhemmin uudestaan samalle asemalle. Tämä raiteiden edestakainen hiominen oli osittain syynä siihen, että parinsadan kilometrin matkaan suttaantui useita tunteja. Juna itsessään on eurooppalaisiin luotijuniin verrattuna kivikautinen kolistelija, joka kiikkeränä rotiskona yrittää heitellä matkustajiaan ulos avoimista ovistaan.

Kuala Lumpurista ehdimme näkemään vain olennaisimman, sillä olimme perillä kaupungissa vasta illalla klo 21 aikoihin ja lento Laosiin lähti jo seuraavana aamuna klo 8. Syy myöhäiseen saapumiseemme oli aamu-unisuus ja myöhästyminen Singaporesta lähteneestä aamujunasta. Majoitusta emme varanneet KL:sta vaan painoimme samoilla silmillä Singaporesta Laosiin. Tällä tavalla säästimme rahaa ja ehdimme nähdä KL:n vilkasta yöelämääkin. KL muistutti monorailin ikkunoista tihrustettaessa etäisesti Shanghaita, mutta jos kaupungissa olisi viettänyt aikaa pitempään ja päiväsaikaan olisi KL:n ilme voinut esittäytyä uniikimpanakin.


Todisteeksi KL:n käynnistä suoritettiin hätäinen poseeraus matkalla kaksoistornien luo. Taustalla näkyy KL Tower, joka maston kanssa häviää korkeudessa vain muutaman metrin kaksoistorneille. Aivan kuten Singaporessakin, KL:ssa sää oli sateinen. Erona oli se, että KL:ssa sadevesi ei johtunut yhtä tehokkaasti pois kaduilta ja dengue-lätäköitä oli siellä täällä.


KL:n välttämätön nähtävyys oli Petronas Twin Towers, 452 metriä terästä ja lasia. Islamilaisella ideologialla suunniteltu tornikaksikko on varma katseen kahlitsija ja ylpeydenaihe, missä itseasiassa ei kuitenkaan ole muuta malesialaista kuin sijainti.


Ruotsalaistytöt, Marinda ja Erica, aloittivat julkisen lemmiskelyn KL:n yössä. Yökerhossa aikaa tappaessamme orientin helteinen huuma sai myös erään pakistanilaisen miehen avautumaan elämänsä naisista ja maksullisten naisten kunnioituksen puutteesta asiakkaitaan kohtaan. Tarina oli mielenkiintoinen, mutta valitettavasti aikataulumme oli tiukka ja jouduimme jatkamaan matkaa lentoasemalle. Lentomme lähti halpalentoyhtiöille osoitetusta LCC-terminaalista, mihin oli jopa kahden tunnin matka, joten saimme olla tyytyväisiä että ehdimme lennolle ja aikataulumme piti.

Yli vuorokauden kestäneen valvetilan sivuvaikutuksena muistini on pyyhkiytynyt lähes kokonaan KL-Vientiane -lennon osalta. Hämärien muistikuvien mukaan koneen kyljessä luki Air Asia ja lentokoneessa istuttiin polvet suussa.