Reissua varten en ole lukenut sivuakaan mistään kaupunkia käsittelevästä matkaoppaasta eikä rinkkaan taida päätyä kaupungin karttaakaan. Valmistautumisen puutteellisuus ei kuitenkaan häiritse ja se on saattanut osaltaan myös edesauttaa sitä, ettei matkan toteutumisesta ole syntynyt mitään ennakko-odotuksia. Voidaan siis todeta, että epäonnistumisen riski on tällä välinpitämättömällä ja vastuuttomalla toiminnalla saatu hienosti minimoitua. Muutamia pakollisia matkavalmisteluja on kuitenkin joutunut tekemään lentolippujen oston ja hostellivarauksen lisäksi. Olen vaihtanut etukäteen reissua varten 600 taalaa kurssilla 1,2525, mikä tuntui lievästi ikävältä ottaen huomioon, että dollarin kurssi suhteessa euroon oli tuona vaihtopäivänä Kauppalehden mukaan alimmillaan yli 18 kuukauteen. Pankkivirkailijan hymy ja uusien dollarin seteleiden pirteät värisävyt saivat minut kuitenkin hyvälle tuulelle ja kotona räpläilin jo innokkaasti ohutta taalanippuani. Lisäksi ostin matkaa varten adapterin, jotta voin käyttää hyväkseni Yhdysvaltain verkkovirtaa partakonetta ladatessani. Eräänä päivänä innostuin myös täyttämään USA:n viranomaisten ulkomaiden kansalaisilta vaatiman ennakkotietolomakkeen. Täytetyn lomakkeen sisältämä informaatioarvo on kuitenkin niin pieni, että lomakkeeni saa todennäköisesti uuden funktion paperilennokkina.
lauantai 25. lokakuuta 2008
God Bless America
Kokemukseni blogeista rajoittuu yksinomaan niiden lukemiseen ja nyt varsinaista blogia työstäessäni kirjoittamiseni idea on aikalailla kadoksissa. Tarkoituksenani voisi kuitenkin olla yleinen matkustamisesta jaarittelu, matkoilla kohtaamistani ilmiöistä, asioista ja ihmisistä höystely sekä niiden analysointi. Pyrin liittämään blogiini myös kuvia matkan varrelta jos ja kun varsinaisen tekstisisällön tuottaminen alkaa ontua.Lähtö New Yorkiin on huomenna ja mieltä järsii tällä hetkellä lähinnä kohta edessä oleva lohduton pakkaaminen. Vaatteet ovat vielä märkiä pesun jäljiltä ja vaikka ne nyt kuivia sattuisivat olemaankin, niin pakkaamisen aloittaminen tuntuu pitkäksi venyneen illan jälkeen mahdottomalta tehtävältä. Ajattelin pakata rinkkaani ainakin kämppiksen harmaan ”tweed”-takin, jonka kuvittelisin istuvan hyvin päälleni ja sulautuvan mainiosti suurkaupungin katukuvaan. Takin palauttaminen ehjänä ja tahrattomana saattaa osoittautua kuitenkin haasteelliseksi.

Reissua varten en ole lukenut sivuakaan mistään kaupunkia käsittelevästä matkaoppaasta eikä rinkkaan taida päätyä kaupungin karttaakaan. Valmistautumisen puutteellisuus ei kuitenkaan häiritse ja se on saattanut osaltaan myös edesauttaa sitä, ettei matkan toteutumisesta ole syntynyt mitään ennakko-odotuksia. Voidaan siis todeta, että epäonnistumisen riski on tällä välinpitämättömällä ja vastuuttomalla toiminnalla saatu hienosti minimoitua. Muutamia pakollisia matkavalmisteluja on kuitenkin joutunut tekemään lentolippujen oston ja hostellivarauksen lisäksi. Olen vaihtanut etukäteen reissua varten 600 taalaa kurssilla 1,2525, mikä tuntui lievästi ikävältä ottaen huomioon, että dollarin kurssi suhteessa euroon oli tuona vaihtopäivänä Kauppalehden mukaan alimmillaan yli 18 kuukauteen. Pankkivirkailijan hymy ja uusien dollarin seteleiden pirteät värisävyt saivat minut kuitenkin hyvälle tuulelle ja kotona räpläilin jo innokkaasti ohutta taalanippuani. Lisäksi ostin matkaa varten adapterin, jotta voin käyttää hyväkseni Yhdysvaltain verkkovirtaa partakonetta ladatessani. Eräänä päivänä innostuin myös täyttämään USA:n viranomaisten ulkomaiden kansalaisilta vaatiman ennakkotietolomakkeen. Täytetyn lomakkeen sisältämä informaatioarvo on kuitenkin niin pieni, että lomakkeeni saa todennäköisesti uuden funktion paperilennokkina.
Abraham Lincolnilla on hymy herkässä päästyään viiden dollarin seteliin.
Pidimme matkaa varten suunnitteluillan, jonka saldo jäi hieman vaatimattomaksi.
Saimme merkittyä kaupungin kartalle hostellimme sijainnin, mutta senkin valitettavasti väärään paikkaan.
Reissua varten en ole lukenut sivuakaan mistään kaupunkia käsittelevästä matkaoppaasta eikä rinkkaan taida päätyä kaupungin karttaakaan. Valmistautumisen puutteellisuus ei kuitenkaan häiritse ja se on saattanut osaltaan myös edesauttaa sitä, ettei matkan toteutumisesta ole syntynyt mitään ennakko-odotuksia. Voidaan siis todeta, että epäonnistumisen riski on tällä välinpitämättömällä ja vastuuttomalla toiminnalla saatu hienosti minimoitua. Muutamia pakollisia matkavalmisteluja on kuitenkin joutunut tekemään lentolippujen oston ja hostellivarauksen lisäksi. Olen vaihtanut etukäteen reissua varten 600 taalaa kurssilla 1,2525, mikä tuntui lievästi ikävältä ottaen huomioon, että dollarin kurssi suhteessa euroon oli tuona vaihtopäivänä Kauppalehden mukaan alimmillaan yli 18 kuukauteen. Pankkivirkailijan hymy ja uusien dollarin seteleiden pirteät värisävyt saivat minut kuitenkin hyvälle tuulelle ja kotona räpläilin jo innokkaasti ohutta taalanippuani. Lisäksi ostin matkaa varten adapterin, jotta voin käyttää hyväkseni Yhdysvaltain verkkovirtaa partakonetta ladatessani. Eräänä päivänä innostuin myös täyttämään USA:n viranomaisten ulkomaiden kansalaisilta vaatiman ennakkotietolomakkeen. Täytetyn lomakkeen sisältämä informaatioarvo on kuitenkin niin pieni, että lomakkeeni saa todennäköisesti uuden funktion paperilennokkina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Käytin merkillisen paljon työaikaa lukeakseni merkillisen hyvin ja hauskasti kirjoitettua matkatekstiäsi ;)
Kahville joskus!!
terkuin,
Johanna
Lähetä kommentti