tiistai 8. maaliskuuta 2011

Budapest

Syysreissu 2010 suuntautui Unkarin pääkaupunkiin Budapestiin. Ennakko-odotukset kaupungin suhteen olivat vaatimattomat ja kuvittelinkin kaupungin muistuttavan lähinnä suurikokoista Tallinnaa. Reissu osoitti kuitenkin mielikuvani vääräksi ja oikea vertailukohde olisi lähempänä Pariisia tai Lontoota. 
Budapestiin lennettiin unkarilaisen Malevin siivin. Helsinki-Vantaan lähtöselvityksessä virkailija väsytti passin kuvasivua edestakaisin pitkään ja hartaasti, minkä jälkeen hän totesi, että tällä passilla ei enää Thaimaaseen matkustettaisi. Noh... kävipä hyvä tuuri, etten ollut Thaimaaseen matkustamassa. Uskollinen punakantinen kumppanini joutunee kuitenkin virkailijan ilkivallan seurauksena jättämään passin tehtävänsä tämän reissun jälkeen.

Ensimmäisenä Budapestistä on syytä mainita kylpylät. Széchenyi-kylpylän +38 C lämpimät altaat mahdollistivat kylpemisen ulkoaltaissa talvellakin. Kylpylöitä rikin katkuisine kylpyvesineen oli kuulemma rakennettu kuumien lähteiden ympärille pitkin kaupunkia, mutta Széchenyin kylpylä lienee kuuluisin. Unkarin kylpyläkulttuuri on kuulemma saanut alkunsa turkkilaisista kylpylöistä ja jalostunut sen jälkeen omanlaisekseen. Suositeltu oleskeluaika näissä lämpimissä kylpyvesissä oli muistaakseni 20 minuuttia, mutta mm. eläkeläisten shakkirinki vietti altaissa varmasti tunteja putkeen.
Burger Kingin hampurilaiset löysivät jälleen kerran oman paikkansa matkalaisen ruokaympyrässä. Budapestin markkinahallin viereisessä Burger Kingissä yrittäjällä oli aivan omanlainen tyylinsä pyörittää liiketoimintaa ketjujohdon ohjeistuksista piittaamatta. Pari esimerkkiä mainitakseni, ranskalaisten perunoiden joukkoon oli sattumiksi ujutettu muutama lohkoperuna ja ravintolan wc-tilat olivat asiakkaiden sijasta tarkoitettu ainoastaan Burger Kingin puvustajille.
Sisäänpääsy Budapestin parlamenttitaloon oli EU-maiden kansalaisilta ilmainen ja järjestetyn kierroksen kanssa ehdottomasti käymisen arvoinen. Oppaan tietoiskussa kerrottiin mm. että vuonna 1904 valmistuneen parlamenttitalon rakennuskustannukset vastasivat 40.000 asukkaan kaupungin rakennuskustannuksia. Mielenkiintoinen detalji, mutta vaatinee kenties pientä indeksikorjausta.

Budapestissä oli työn alla monta rakennusurakkaa, missä vanhaa rakennuskantaa harvennettiin uuden tieltä. Tätä kuvan projektia urakoi luotettavan oloinen romaniporukka, jonka esimerkillinen työnjohtaja horjahteli päihtyneenä työmaalla nahkatakki päällä ja rööki suussa.


Városligetin puistossa mieleltään tasapainoton mies purki turhautumistaan Bobcat-kauhakuormaajalla. Puistossa sunnuntaikävelyllä olleet ihmiset tulkitsivat tätä katkeroituneen miehen epätoivoista sekoilua järjestetyksi tapahtumaksi ja toivat lapsensa eturiviin katselemaan kuinka Bobcat poukkoili holtittomasti ja hallitsemattomasti ihmisjoukon keskellä.
Vaate- ja muotiliikkeitä on etenkin Budapestin pääostoskadulla Váci Utcalla sekä suurissa ostoskeskuksissa West Endissä ja Mammutissa. Varsinkin päärautatieaseman viereisessä sijaitseva West End on ennennäkemätön kulutusklusteri yhteensä noin 400 liikkeen voimin. Paikallisen BudaPester -liikkeen puuttuessa talvitakki poistettiin NewYorkerista. Vilakasta ulkoilmasta huolimatta talvitakin sovittaminen sisällä oli hikistä puuhaa, sillä lämpötila liikkeissä oli säädetty bikinien sovittamista silmällä pitäen.    


Gönör-klubilla oli legendaarinen maine Budapestin nuorison illanviettopaikkana. Kesän lämpiminä iltoina Gönörin ympärille kerääntyy laumoittain nuoria pussikaljalle. Näin talven kynnyksellä Gönör oli maineensa veroinen, sillä klubilla osa jengistä kaateli Magyar-pullosta nostetta iltaan. Illan aikana soitti useampi bändi, joista ensimmäinen, Sonar, soitti avaruusalusjazzia nostattaen tunnelman kattoon jo alkuillasta.





Pestin kävelykierroksella tapasimme sveitsiläisen Mr. Beanin ja hänen vaimonsa. Mies oli pari viikkoa sitten käynyt Suomen Turussa liikelounaalla ja kertoi kuinka suomen ja unkarin kielet ovat samankaltaisia. Perusteluksi hän kertoi kummankin kielen kuulostavan hassulta. Yhden liikelounaan perusteella Turun murre varmasti kuulostaakin hassulta. Ottamatta sen enempää kantaa kielitieteilijöiden tutkimuksiin, oma henkilökohtainen näkemykseni unkarin ja suomen kielten yhtäläisyyksistä on se, että kielillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Unkarin kielellä on korvakuulon perusteella paljon enemmän yhteistä esim. turkin kielen kanssa.


Illallinen Budapestissä. Mepi yllätti eksoottisella ruokajuomalla. Tyttöraukka oli lukenut jostain matkaoppaasta, että Budepestissä illallisella jälkiruoka kuuluu tilata ennen pääruokaa.

Rahamiesten liikkeet näkyivät kaupungilla selvästi, sillä monet luksushotellit sijaitsivat historiallisen keskustan paraatipaikoilla Tonava-joen rannalla.












Gay Budapest. That's cool.
Elintarvikekauppaketju Match myi tuotteita suoraan apteekin hyllyltä.


Unkarin perinneruoista kenties maukkaimpien joukkoon lukeutui gulassi-keitto, jota monissa "hienostoravintoloissa" tarjoiltiin keittolautasen sijasta kahvikupeista.


Tämän kuitin kirjoitti perinteistä unkarilaisruokaa tarjoavan ravintolan tarjoilija. Ilmiselvän veronkierron lisäksi ravintola laskutti erikseen mm. pöytään syöteiksi asetelluista leivän palasista. Monissa matkaoppaissa ravintoloiden harjoittamasta ylilaskuttamisesta oli varoitettu, mutta tämä kyseinen ravintola oli nimenomaan matkaoppaiden suosittelema. Yleisellä tasolla Budapestin ravintolat olivat melkoista huttua. Ravintola-annokset olivat pieniä, tulivat epäilyttävän nopeasti pöytään ja tataarikokin kiharaista "rintakarvoitusta" löytyi toisinaan myös annosten keskeltä. Toisaalta Budapestissä ravintoloita on pilvin pimein, joten hyviäkin mahtuu joukkoon. Ravintoloita ei löydy pelkästään keskustan kävelykaduilta, vaan pitkin poikin kaupunkia. Monissa ilmapiiri on aidosti vanhanaikainen, mikä luo tunnelmaa. Tunnelmaa luovat erityisesti live-musiikki ja utuinen valaistus, mikä johtuu tosin siitä, että tupakointi ruokapöydässä on yleistä.
 


Ferihegy 2 -lentoasemalla vallitsi täydellinen kaaos ja ihmiset olivat kuin Moskovan leipäjonossa. Ihmisiä kirjaimellisesti pyörtyili odottaessaan pääsyä check-in -tiskeille ja turvatarkastuksen läpi. Heikompia ei kuitenkaan pystynyt auttamaan, sillä kunkin piti pitää huolta omasta selviytymisestään ja paikasta jonossa. Toiset riitelivät naamat punaisina ja rähisivät henkilökunnalle, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Jonotimme kentällä noin viisi tuntia pääsyä turvatarkastuksen läpi porttialueelle. Ihmisiä siirreltiin mielivaltaisesti tuntien jonottamisen jälkeen jonon hännille mitättömistä syistä, kuten siitä, että matkustusdokumentti oli tulostettu lentokentän automaatissa kotitulostimen sijaan.

Ei kommentteja: