[Oh Mann!]

Saksan reissun (16.-20.9.2010) ohjelmassa oli asiallista ja asiatonta pööpöilyä pääkaupungissa Berliinissä sekä Pohjois-Saksassa Itämeren rannikolla. Reissun tarkoituksena Berliinissä ei ollut niinkään kaupungin turistinähtävyyksien katseleminen, sillä ne ovat jo kertaalleen juostu läpi aiemmilla reissuilla.

Itseni lisäksi kokoonpanoon kuuluivat tällä matkalla kesätyökokemuksiaan Berliinissä kartuttava Ilu, vähät lomapäivänsä tehokkaasti ulkomailla viettävä Sami ja keskisestä Saksasta kotoisin oleva Harry. Aiemmat kaverit eivät esittelyjä enää kaipaa, mutta Harrystä kerrottakoon, että hänellä tuntui olevan täydellinen reppureissaajan asenne. Mies oli lähtenyt kimppakyydillä saksalaisesta Kasselin kaupungista 1,5 viikon reissulle yhdellä pienellä repulla, missä ei lopulta ollut edes kännykän laturia tai makuupussia Ilun askeettista lattiamajoitusta varten. Myöhemmin sain kuulla, että reppuun oli ajanvietteeksi pakattu lähinnä pikkulasten pelejä.

Ennenkuin kerron varsinaisesta reissusta on näpäytettävä erästä suomalaista lentoyhtiötä ja annettava hieman asiakaspalautetta. Yhtiön asiakaspalvelusta vastaavat harvinaisen epämiellyttävät, ilmeisesti virolaiset, tädit, joiden ongelmanratkaisukyky asiakaspalvelutilanteessa on kamalaa kuunneltavaa. Istuinpaikkasotkun selvittämiseksi jouduin tekemään kaksi eri puhelinsoittoa ja kuuntelemaan kahden eri tädin epäkunnioittavaa tiuskimista. Lisäksi yhtiön matkustamohenkilökunnan likinäköisyys olisi syytä tarkistaa, sillä lennon juomatarjoilu tehtiin kohdallamme vain joka toiselle riville. Jälkimmäistä ei edes yhtiön säästötavoitteiden nojalla voi antaa anteeksi, sillä juomatarjoilussa oli kyse keitetystä vedestä ja teepusseista.


Perillä Berliinissä yleensä loogisesti käyttäytyvä suuntavaistomme petti Karl-Liebnecht-Strassella etsiessämme DDR Museota. Sahasimme pitkää katua edestakaisin kävellen ja julkisilla kulkuvälineillä löytääksemme etsimämme museon lopulta Spree-joen sillan alta. Museon olisi voinut jättää löytämättäkin, sillä pinta-alallisesti minimalistinen museo oli tupaten täynnä ihmisiä ja aiemmin kesällä tapahtunut traaginen "Duisburg-ilmiö" oli vaarassa toteutua toistamiseen. Erikoisuutena mainittakoon museon esittelykaapista löytyneet DDR:n vaatemuotia esittäneet koinsyömät rytkyt, joiden kaltaisia nykypäivänä löytää lähinnä pilailupuodista. Loppuhuipennuksena museon käytävä päättyi nudismia käsittelevään osioon, missä oli mm. nudistirannan toimintaa yksityiskohtaisesti kuvaava pienoismalli.


Berliinin kaupunki tuntui tarjoavan monenlaisia turistikierroksia, kuten City Sightseeing-bussiajelun ja trabi-safarin, jossa trabant-mallin ajoneuvoilla ajetaan letkassa pitkin Itä-Berliinin katuja. Jälkimmäisessä turistikierroksen vetäjä antaa kuulemma ajo-ohjeita kuskille radion välityksellä. City sightseeing-bussiajelu vaikuttaa melko tarpeettomalta, sillä samanlaisilla kaksikerroksisilla julkisilla busseilla pääsee kulkemaan halvemmalla samat turistireitit. Turistikierroksista suosittelen noin tunnin kestävää veneajelua Spree-jokea pitkin. Joen korkeiden tulvareunojen takia näkymät saattavat olla hieman vajavaiset, mutta reitti kulkee lähes kaikkien keskustan alueen merkittävimpien rakennusten ohitse ja mikä olennaisinta, tämän pääsee kokemaan vehnäolutta ryystäen.


Alexanderplatz, entisen Itä-Berliinin keskiössä, on tänä päivänä feissareiden, huijareiden ja kerjäläisten suosiossa. Aukion laidalla kohoavan Park Inn -hotellin huipulla kuulemma pidetään toisinaan bändien keikkoja ja mikäli bändin musiikki ei miellytä, hotellin katolta on mahdollisuus tehdä jonkinlainen urbaani benji-hyppy. Aukion keskellä sijaitsevaan Fernsehturmiin emme kiinnittäneet kovinkaan paljon huomiota, sillä saksalaista vahvistusta lukuunottamatta seurueemme jäsenet olivat siinä jo aiemmilla reissuilla vierailleet.

Aukiolla pööpöilystä kerrottakoon, että Samin laittaessa käytetyn kertalipun verran liikaa painoa erääseen roskakoriin, korin pohja petti ja roskat levisivät näyttävästi kadulle. Omituisen piilokamera-tyyppisen tapahtuman jälkiseuraukset eivät toki olleet vakavat, mutta aiheutettu julkinen epäjärjestys ahdisti siinä määrin, että päätimme jatkaa matkaa vanhan paraatikadun, Karl-Marx Alleen, suuntaan.


Karl-Marx Alleelta lähdimme sivupoluille mahtavia rakennuksia ihastellen. Olimme sosialistisesta arkkitehtuurista niin otettuja, että halusimme välttämättä päästä sisälle edes yhteen näistä massiivisista kerrostaloista. Olimme melko varmoja siitä, että rakennusten ylimmässä kerroksessa olisi vastassa esimerkiksi saunaosasto, näköalaravintola tai jotain muuta yhtä kutsuvaa. Raput olivat kuitenkin lukittuja tai muuten vartioituja, joten seikkailu talon sisällä jäi edelleen haaveeksi.


Ruokailusta sen verran, että berliiniläisen katuruokailun herkkuja ovat Döner-kebab, Currywurst sekä melko tavallinen (lue: kuiva ja kova) vehnäsämpylä, jonka välissä komeilee sämpylän pieneen kokoon nähden yleensä ylipitkä nakkimakkara. Näillä antimilla nälkä kaikkoaa tehokkaasti suoraan kadulla kävellessä astumatta lainkaan sisälle hintaviin ravintoloihin. Vaikka yritimme reissulla välttää ravintoloita, niin päädyimme kuitenkin aterioimaan sellaisessa. Ilun asuntolan lähellä sijaitsi kehuttu Schnitzel-ravintola, jota kävimme testaamassa. Ravintolan maukas, mutta sitkeä, ateria pysäytti aineenvaihdunnan kokonaan noin vuorokaudeksi.


Reissun mieleenpainuvimmat ja mahdollisesti myös ainoat dönerit tuli ostettua Gesundbrunnen-asemalta. Döner-kojun myyjällä tuntui olevan hämmentävä tapa vaatia asiakkaalta perusteluja kysyessään, haluaako asiakas ottaa dönerinsä mukaan vai syödä paikan päällä. Asiakkaan kuuluu tässä tilanteessa ilmeisesti jatkaa hauskaa leikkiä ja kysyä "Missä paikan päällä dönerin voi edes syödä?", sillä kyseinen döner-koju sijaitsee vilkkaan jalankulkuvirran keskellä paikassa, mihin ei ole edes mahdollista saada tuoleja asiakkaille. Luotettavasti folioon käärittynä döner säilyi lämpimänä Ilun asunnolle asti.


Ilun vuokrahuone sijaitsi Weddingin aseman liepeillä ja alue oli vahvasti turkkilaisvähemmistön asuttama. Huone itsessään oli miellyttävän kokoinen yhdelle ihmiselle, mutta kun koloon ahtautui neljä miestä, niin lattiallakaan ei tuntunut olevan riittävästi tilaa. Lattialla yöpyminen oli lonkalle ja kylkiluille kivulias kokemus, jota ei tulisi tehdä selvinpäin. Lisäksi ensimmäisenä iltana, kun hämärä koitti ja tavarajunat aloittivat yöllisen kiskojen hiomisen vain 50 metrin päässä huoneen ikkunan alla, oli selvää, että unta ei tällä lomalla tultaisi saamaan. Tämä oli kuitenkin hyvä asia, sillä nukkumista ei tehokkaasti ajoitetussa matkasuunnitelmassa oltu muutenkaan laskettu mukaan.

Asuntolan kerroksessa asui paljon kiinalaisia, jotka pysyttelivät lähinnä omissa oloissaan. Omissa oloissaan pysytteleminen olikin suotavaa, sillä esimerkiksi "maajussi-kiinalaiseksi" ristitty kiinalaisen yhteisön jäsen pyyhki perseensä päivän sanomalehteen. Kiinalaiset viettivät paljon aikaansa asuntolan keittiössä, missä he iltaisin keittivät kattilatolkulla nuudelia ja riisiä. Itse emme keittiötä juuri käyttäneet, sillä Ilun ruoanlaittovälineet oli varastettu ja mikroaaltouuni oli räjäytetty käyttökelvottomaksi.


Berliinin muutoin koleassa säässä illat olivat täynnä lämminhenkistä kreisibailausta. Yökerho Zapata, jossain Friedrichstrassen lähistöllä, tarjosi suvaitsevaisen ilmapiirin "crab dancing"-tyylisuunnan tanssiliikkeille. Toisissa baareissa terassikausi alkoi olla lopuillaan, vaikka osa ei sitä halunnutkaan uskoa. Mikäli olutta välttämättä halusi juoda ulkona viileässä syyssäässä, sai ylle sentään muodikkaan viltin lämmikkeeksi.



Kreuzbergin kaupunginosassa ja sen lähistöllä oli runsaasti baareja, missä kansa nollaa tehokkaasti työviikon puurtamiset. Valitsemassamme yökerhossa oli railakas räyhämeininki pitkin iltaa. Asiakkaat saivat sekoittaa itse omat drinkkinsä, jotta tiskitarjoilu olisi mahdollisimman nopeaa. Vaikka kyseisessä yökerhossa soitettiin listalta suhteellisen kevyttä tanssimusiikkia, tanssilattialle syntyi moshpit, missä juomat läikkyivät niskaan, pienimmät putoilivat polvilleen ja kyynärpäät kolisivat poskipäihin.


Matkan suunniteltu osio piti sisällään autoreissun Pohjois-Saksaan. Autonvuokrauksen ja matkareitin suhteen oli tehty kiitettävästi taustatyötä. Europcar-vuokraamossa jotain kuitenkin meni pieleen, sillä varatun Audi A3 Sportbackin sijaan menopeliksi saatiin lapsiperheille sopiva tila-auto VW Touran. Alkujärkytyksen jälkeen auto oli kuitenkin kelvollinen, sillä 2-litraisella TDI-koneella meno sujui joutuisasti ja mikä tärkeintä, takapenkillä oli juomapidikkeet. Keskimääräinen polttoaineenkulutuskin oli kohtuullisen pieni, vaikka autobahnalla päästely ei ollut taloudellisimmasta päästä.


Saksalaisissa autokouluissa opetetaan kuulemma uusille kuskeille katsomaan liikenteessä yhtä paljon peileihin kuin eteensä, mikä on varmasti hyvä opetus, sillä takaa tulevat mersut ja bemarit ajavat ohi nopeampaa kuin edessä ajavat ohitettavat tulevat vastaan. Saksan nopeusrajoituksettomat moottoritieosuudet eivät tunnu ratkaisevasti nopeuttavan itse matkantekoa, sillä autojen määrä on aivan toista luokkaa kuin kotoisilla maanteillä ja ruuhkajonon jatkoksi päätyy tämän tästä. Toisaalta pysäköinninvalvonta on Saksassa moitteetonta, sillä monessa paikassa yksityiset pysäköinninvalvontayritykset pitävät huolen sakkolapun antamisesta sunnuntaisinkin. Mekin saimme oman sakkolappumme varsin nopeasti lyhyen pysähdyksen aikana.


Automatkan varrelle osunut Peenemünde on historiallisesti ristiriitainen paikka, sillä täällä testattiin varhaisia joukkotuhoaseita (V2-ydinohjuksia) ja tehtiin toisaalta arvokasta tutkimustyötä. Paikka oli aikoinaan valittu asutukseen nähden riittävän etäältä, sillä ohjusten lähtösuunnasta ei ilmeisesti oltu kovin varmoja. Alueella on aikoinaan toiminut myös laivastotukikohta ja nykyään jäljellä on pari vanhaa sotalaivaa eläkepäiviä viettämässä.


Rügenin saarella, Jasmundin lehtimetsien peittämän kansallispuiston rannalla, kohoaa 161 metriä korkea jyrkänne, Königstuhl. Jyrkänne on varsin poikkeuksellinen Itämeren rannikolla, joka sattuu olemaan korkeuseroiltaan kohtuullisen hillittyä maastoa. Saavuimme kohteeseen sopivan myöhään auringonlaskun aikaan, mikä tarkoitti sitä, että kohteeseen ei tarvinnut maksaa enää sisäänpääsymaksua ja autolla pääsi ajamaan aivan kohteen viereen. Päiväsaikaan auton joutuu jättämään usean kilometrin päähän ja kulkemaan julkisella linja-autolla loppumatkan. Ollessamme käytännössä viimeiset turistit jyrkänteen reunalla oli hyvä hetki hölmöillä. Leipäkivien heittely jyrkänteeltä merelle oli kuitenkin keskeytettävä huomattuamme, että rannalla jyrkänteen alla oli vielä ihmisiä iltakävelyllä.


Rügenin saaren pohjoisosassa sijaitsee Sassnitzin pieni kaupunki, missä asukkaat, pieni otantajoukko analysoituna, ovat joko patologisia valehtelijoita tai muuten vain tietämättömiä pienen kaupunkinsa asioista. Etsimme kaupungissa aikamme olemattomia majapaikkoja, minkä jälkeen erään ruokakaupan vinkin perusteella löysimme herra Lenzin kodikkaan majatalon. Välit herra Lenziin menivät valitettavasti poikki seuraavana aamuna, kun kukaan nelikostamme ei herännyt herra Lenzin valmistamalle kotiaamiaiselle, vaikka isäntä oli käynyt pari kertaa oven takana koputtelemassa. Kaiken sekoilun lisäksi myöhästyimme vielä majatalon uloskirjautumisesta.


Porttikielto koko Sassnitzin kaupunkiin on hyvin mahdollinen ja oikeutettu, sillä eksyttyämme illalla saksalaista teknomiksattua kansanjumputusta soittavaan kapakkaan, kreisibailausta ei voinut enää pysäyttää. Illan sponsoreina toimivat "Bockwurst mit brötchen"-kombo (suomalainen grillimakkara puolikkaan paahtoleivän kera), Erdinger Hefeweizen ja köyhän miehen Jägermeister eli Kümmerling. Ilta jatkui vielä asemarakennukseen perustettuun yökerhoon, missä ohjelmassa oli mm. letkajenkkaa paikallisten hevilettien kanssa. Kotimatka takaisin majatalolle taittui mukavasti puskasodan merkeissä. Pahoittelen Sassnitzin kaupungin istutuksiin kohdistunutta vahinkoa ja kaupungin anniskeluravintoloista kadonnutta omaisuutta, mutta katumusta en osoita, sillä tilinpäätöksen jälkeen ilta oli saksalaisen ystävämme Harryn sanoja lainatakseni "Good fun!".


Prora, Rügenin saarella, on uskomaton esitys Adolf Hitlerin ajatuksen juoksusta. Noin 150 metriä Itämeren hiekkarannasta kohoaa Hitlerin 20 000 ihmiselle suunnittelema kesäasuntola, jolla on pituutta huikeat 4,5 kilometriä. [Oh Mann!] Järjetön luomus pönöttää rannalla massiivisena, mutta pahasti kivitettynä, hylättynä ja osittain myös räjätettynä. Osa rakennuksesta oli kuitenkin jossain toiminnassa. Rakennuksen seinämässä oli muutamia kutsuvia aukkoja, mutta ilman taskulamppua vierailu rakennuksen sisätiloissa oli lähinnä tyhmää.


Seebrücke, hieman Prorasta etelään, jatkoi Rügenin saaren omituisuuksien sarjaa. Paikka muistutti Kalifornian Santa Barbaraa, sillä erotuksella, että täällä lämpötila kohosi vain vaivoin + 10 asteeseen. Meren päälle rakennetun laiturikompleksin terassilla DJ Günther soitti surrealistista chill beatia ammattimiehen ottein. Aivan laiturin päässä oli erikoinen laite, meren alle laskettava kapseli, missä ihmiset pääsevät ihailemaan ilmeisesti meduusojen verkkaista liikehdintää.

Seebrücken erityispiirteisiin voitaneen lisätä myös saksalainen versio rantatuolista, joita näkee Saksassa pitkin poikin Itämeren rannikkoa. Rantatuolit ovat pieniä kahden istuttavia koppeja, joissa säätömahdollisuudet rajautuvat puun luontaiseen taipuisuuteen. Toisaalta koppiin voi tulla istumaan vaikka talvipakkasella, sillä koppien penkit ovat mukavasti pehmustetut ja kylmä viima ei pääse puhaltamaan niskaan.


Autoreissun viimeinen varsinainen kohde, ennen paluuta Berliiniin, oli Warnemünde, mikä oli jälleen yksi saksalainen rantakaupunki lisää. Muiden kaupunkien tavoin täälläkin oli paljon eläkeläisiä rantabulevardilla kävelyllä, sekä hassuja saksalaisia rantakoppeja levällään rannalla. Pysäköintihallista löytyi esimerkki tasa-arvon toteutumisesta, erilliset naisille merkityt parkkiruudut. Näihin ruutuihin on helppo pysäköidä, sillä ruudut ovat tilavia ja keskellä hallia siten, että hallin pylväät eivät vaikeuta ruutuihin pysäköintiä miltään osin.