Jujuy & Salta

Linja-autoliikennettä voinee Etelä-Amerikassa verrata Keski-Euroopan raideliikenteeseen, sillä raideyhteyksien puuttuessa ihmiset kulkevat pääsääntöisesti linja-autoilla. Yhtiöitä on kymmeniä ja taso vaihtelee jonkun verran. Argentiinassa taso on yleisesti ottaen parempi, kuin esim. Brasiliassa, mutta joukkoon mahtuu myös mustia lampaita. Eräällä laajasti liikennöivällä yhtiöllä matkustajille näytettiin matkan aikana käsikameralla kuvattu Star Trek-piraattielokuva. Joillain yhtiöillä taas ilmastointi oli sietämättömän kylmällä ja otsaan tippui ilmastointilaitteen kondensiovettä tai tärinässä katosta repeileviä loisteputkivalaisimia. Toisaalta ejecutivo-luokassa penkit taittuivat makuuasentoon ja pieni kelmuun pakattu dieettilautanenkin oli onneksi vain alkupala, joten varsinkin Argentiinan linja-autoliikenne saa kokonaisuudessaan hyvät arvostelut.

Jujuy

San Salvador de Jujuy on ensimmäinen varsinainen kaupunki Andeilta Argentiinan puolelle laskeuduttaessa. Atacaman autiomaan kuivuuden jälkeen Jujuyn provinssi on virkistävä tuulahdus subtrooppista ilmastoa ja vihreätä metsämaisemaa. Vehreydestä on hyvä nauttia Jardin Botanico -puistossa, joka kohoaa kaupungin laitamilta korkealle kukkulalle. Puistossa pääsee nauttimaan erilaisten hyönteisten seurasta ja alas laaksoon avautuvasta maisemasta.

Argentiinassa on paljon kulinaristisia nautintoja sulateltavaksi, mutta kenties eniten makuhermoja kutkuttelee kenraalihodari Super Pancho. Se vetoaa kuluttajaan ensisijaisesti kustannustehokkuudellaan. Parilla pesolla Super Panchon saa lähes jokaisesta katukioskista ja se täyttää varmasti päivän roskaruokakiintiön. Omalla kohdallamme ryöstöhinnoitellun Chilen vierailun aikana ruokahalua oli suorastaan säästelty Argentiinan puolelle, missä ensimmäinen varsinainen suunnitelma oli löytää leuan sijoiltaan loksauttava Super Pancho.

"You should definately go and see the MAAM in Salta"

Matkallamme kuulimme monilta eri ihmisiltä, lähinnä saltalaisilta, että paras nähtävyys Saltassa on ehdottomasti MAAM-museo. Museokäynti kuulosti laimealta raftingiin tai benji-hyppyyn verrattuna, mutta päätimme kuitenkin kokeilla kehuttua MAAMmia. Museossa pääsi siis näkemään satoja vuosia sitten jäätyneitä muumioita ja lukea seinältä tarinan muumioihin liittyen. Museokokemus oli opiskelija-alennuksellakin karkeasti ylihinnoiteltu. Täytynee kuitenkin sanoa, että Etelä-Amerikan intiaaneista kiinnostunut lukija on varmasti haltioissaan jumalille uhrattujen lasten muumioista, jotka kryokaapeissaan avaavat ovet inkojen maailmaan.


Saltassa tapasimme paikallisen Adrianin, joka esitteli meille kaupunkinsa parhaat palat. Myöhemmin yöllä tapasimme myös Adrianin ystävät, jotka olivat viettämässä nörttien läksypiiriä eräässä yksityisasunnossa keskustan tuntumassa. Lipitimme muutamat lasit laihaa tiivistemehua, jonka jälkeen talon isäntä esitteli meille verrattain hulppean kerrostaloasuntonsa. Kattoterassin, monien makuuhuoneiden ja antiikkihuonekalujen perusteella asunnon omistaja edusti varakkaampaa yhteiskuntaluokkaa. Talon isäntä itse kuitenkin piti tiukasti kiinni argentiinalaisen alemman keskiluokan elintasosta ja nukkui talon vaatekomerossa.


Super Panchon lisäksi toinen kokeilemisen arvoinen ateria on argentiinalainen pihvi. Oma pihvikokemuksemme oli kaiketi paikallista huumoria, sillä jokaiselle tuotiin eteen niin härski pihvi, että sillä olisi ruokkinut meidät koko matkan ajaksi. Pihviähky oli tosiasia, eikä punaviinistä kyytipoikana ollut juuri apua. Ähky tai ei, niin pihviaterian jälkeen oli laulun ja tanssin aika Saltan kapakoissa. Muutaman fernettikolan, Quilmesin ja sangriakannun jälkeen pihviä sulattelevat suomalaiset conquistadorit alkoivat kuitenkin sammahtamaan kapakan pöytään ja oli aika päätellä ilta siltä erää.



Maastopyöräreissu Saltaa ympäröivillä kukkuloilla oli rentouttava kokemus. Tapasimme metsään eksyneen saksalaismiehen, jolla oli henkilökohtainen missio polkea maastopyörällä pitkin maapalloa. Mies kertoi mm. kivuliaasta kokemuksesta Chilessä, missä hän oli syöksynyt kaktusta päin tuhoisin seurauksin. Koteloituneita piikkejä oli tongittu takapuolesta vielä kotona Saksassakin. Mies oli kokenut kovia myös vapaana liikkuvien koirien kanssa. Koirat nimittäin juoksevat pyörän rinnalla raateluilme turvassaan ja yrittävät puhkoa pyörän kumit hampaillaan. Omalla kohdalla rengasrikko toteutui kuitenkin toisesta syystä, kun erään maatilan hevoset rymistelivät pyöriemme yli.


Saltan jälkeen ostimme linja-autoliput Puerto Iguazúun Argentiinan toiselle laidalle. Matka kesti noin vuorokauden ja kulki kuuleman mukaan Argentiinan vaarallisinta tietä pitkin. Tie on vaarallinen siksi, että se on liian suora liian pitkän matkan. Satoja kilometrejä kestävän suoran aikana kuskeista tulee vauhtisokeita ja kapealla tiellä kahtasataa hurjastelevat kuskit mälläävät vastaantulijaa päin lopullisin seurauksin. Maantie on itseasiassa erikoinen ilmestys, sillä lähes mistä tahansa kartasta katsottuna tien olettaisi olevan moottoritien kokoluokkaa, koska yhdistäähän se 39 miljoonan asukkaan (Wikipedia, 2010) Argentiinan itä- ja länsiosan toisiinsa. Tie on kuitenkin hädin tuskin kaksikaistainen, eikä siinä ole paikoin edes keskiviivaa.